THE BEGINNING

Yes, I cried. It wasn't intended. Leaving home, family and friends for ten months really is something. I've denied my nervousness every time I've been asked, but even I don't believe myself. It's true that nervous isn't the first word that pops into my mind, though; that would be excited. I know this year is going to be beyond amazing.

For those of who dont know, I'm Eveliina, and I decided to be an exchange student the minute I heard such thing exists. I started my exchange process about a year ago, when I searched for potential organizations, and it didn't take too long to know that Explorius would be the one for me. It wasn't too big, and everything just seemed right. I attended an interview and soon got an email that I had been accepted to their program.

During my preparation for the year, I have probably wasted a tree amout of paper for all kinds of forms and applications, got myself vaccinated by a doctor about ten times, and stress eated the entire insides of our fridge for, turning out, nothing. Not to mention all the money that this has consumed. Shoutout for my mom for being such a huge part of all this, love you.

I'm currently in New York, or actually New Jersey, in the city of Newark. We have this Soft landing camp, where we learn all the necessities about adapting to America, the American culture, etc. before leaving to our host families. Obviously we're going to explore the Big Apple as well, but I'll tell you more about it in my next post.

I'd like to write about my thoughts on this mess I got myself into. It's the best mess of my life. I love this mess. Despite the fact I'll live with a family and go to school, I feel more independent already. I would never have guessed that I could do this much by myself. Of course, I haven't had any problems whatsoever, so we'll see how I handle the upcoming. Always hoping for the best, prepared for the worst. There's nothing that could crush me.

Why did I want to become an exchange student? I've always loved (the idea of) traveling and exploring new places and cultures, but a week or two in a country is only a first impression. I want to get to know a country all the way, learn how living in a different environment affects one's mind and behavior, get to be part of a slightly different society. We're all human, but even with all our similarities we have different ways to act. Why USA? I wanted to go to a place where I can learn English, but as much as I love the UK, I wanted to go further. Canada I find a bit too similar to Finland. Australia and New Zealand are amazing, but far more expensive than any other country, so the US was just right. I didn't get to choose the state, but I'm ever so happy with Utah.

Just for your information, all this text above has been written approximately two weeks ago, but because of some technical difficulties, I'm uploading it now. Oh, and if you scroll down, you'll see me and my lil sister's lil photoshoot from before I left.

Mietin pitkään, miten kirjottaisin tätä blogia ja päädyin sitte siihen että kirjotan ensin englanniksi ja sitte vasta suomeksi, koska harjotus on aina hyväksi. En käännä näitä tekstejä suoraan, enkä myöskään kirjota kaikkea sisältöä, niin saatte tekin suomalaiset vähän enkkureeniä.

Elikkä tässä mun piti kirjottaa vähän fiiliksiä ja sen semmosta ennen vaihtoon lähtöä, ei nyt oo ennen vaan sen aikana, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Lähtöpäivänä (13. elokuuta 2016) mulle tuli pieni pupu pöksyyn, mutta kyllä se lentokoneeseen pääsyn jälkeen meni pois. Hetkellinen "en mä haluu lähteä" häipys heti, kun aatteli miten tylsää se olis jos en lähtiskään.

Vaikka nyt oonkin jo USA:ssa, en vieläkään ymmärrä sitä. Kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Syy siihenkin, etten myöntänyt jännittäväni, oli se, etten ollut sisäistänyt lähtöäni. Varmaan aika tuttu tunne jokaselle vaihtarille jossain määrin. Meillä on ollut muiden vaihtareiden kanssa semmonen Soft landing camp Nykissä, ollaan opittu vähän maan tavoille ja kierrelty nähtävyyksiä. Siitä teen kuitenkin ihan oman postauksen. (kirjoitan tässä imperfektissä ja enkuksi futuurissa, syy tähän kirjoitusajankohdat... on ollu toiminnantäytteistä ohjelmaa ja vähäsesti wifiä)

Loput tosta enkunkielisestä tekstistä onkin pelkkää liibalaabaa, joten en jaksa vaivautua sanomaan siitä oikeen mitään. Hyvästit nyt vielä kerran kaikille rakkaille suomalaisille ja nähdään pian! Ikävä tulloo, sitä en kiellä, mut kyllä tää vuosi nopeesti mennöö. Ainiin, ja tässä alhaalla näet mun ja pikkusisko-Iitun pikku photoshootin ennen lähtöä.

- Eve